maanantai 4. syyskuuta 2017

Laveran Hydro Effect Serum


Sain testattavakseni Laveran luomukosmetiikkaa. Kiitos jälleen äidin joka suosii luomua joka tavalla. Kosmetiikan osalta hän on tainnut siirtyä kokonaan luomu- tai ekotuotteisiin. Minä taas olen ollut aina kiinnostunut itsehoitomenetelmistä ja villiyrttien hyödyntämisestä. Meikkejä tai kosmetiikkatuotteita en käytä juuri lainkaan. Huulipuna on ehkä yleisin meikkituote, jota käytän. Luovutin jo aikaa sitten silmämeikin suhteen. Ripsivärit levisivät rasvaiselle iholleni eikä edes ne vedenpitävät ja ´kestävät´ tuotteet pysyneet paikoillaan vaan ilme oli kuin pandalla jo tunnin jälkeen. En jaksanut enää hinkata mustia kehiä silmien ympäriltä vaan annoin olla. Kyllä ihminen pärjää ilman ripsariakin, vaikka antaahan se kivaa ryhtiä kasvoille. Meikkivoiteet tuntuvat raskailta ja tunkkaisilta ja luomivärit siirtyvät luomilta ohimoille, huulipunaa on hampaissa ja paidankauluksessa. Teininä oli tosin aikoja jolloin oli katastrofi ja maailmanloppu jos puuteri oli unohtunut laukusta pois, siinä tilanteessa ei voinut mennä edes ruokakauppaan. 

Ihonhoidon suhteen olen kuitenkin yrittänyt pitää kiinni rutiineista. Ja välillä pitää päivittää tuotteet uusiin, ikä nimittäin ei pysy samana aina. Merkkien suhteen en ole tarkka enkä tiukka, en siis käytä vain yhden merkin tuotteita vaan valikoin itselleni sopivammat sieltä täältä. Puhdistus iltaisin puhdistusmaidolla, vähän raskaampi voide ihoa hoitamaan yön ajaksi ja aamulla puhdistus ja seerumi. Seerumeja olen käyttänyt vaihtelevasti. Ensimmäisen kerran taisin käyttää kun pääsin johonkin testiryhmään tuotteita testaamaan. Nyt olen käyttänyt muutaman kuukauden Laveran Hydro Effect Serumia. Minun oli jotenkin vaikea antaa tuotteesta minkäänlaista palautetta, minun on nimittäin haastavaa huomata ja nähdä eri tuotteiden vaikutukset ihollani. Toki ne haittapuolet huomaa kyllä helposti mutta kun pitäisi kertoa hyvistä ominaisuuksista tai vaikutuksista niin sitten iskee ahistus. Mutta sitten tässä eräänä päivänä kun syysflunssa iski päälle en jaksanut levittää edes seerumia naamaan. Olo oli väsynyt ja kipeä. Päivän mittaan katselin itseäni peilistä ja kasvot olivat kovin kuivat ja elottomat. Sellaiset ne eivät ole olleet niin päivinä kun olen käyttänyt seerumia. Joten kyllähän niitä hyviä ominaisuuksia löytyy kun tarkasti katsoo. Useinhan sitä ihminen muutoinkin huomaa ensinnä kaiken negatiivisen ja hyvät asiat sekoittuu kaiken muun joukkoon. Niihin ei siis kiinnitä niin helposti huomiota. Laveran seerumi on ihanan kevyttä, lähes vesimäistä. Se levittyy iholle hyvin ja imeytyy samantien, eikä sen olemassaoloa enää edes huomaa. Iho näyttää ja tuntuu päivän mittaan kosteutetulta ja raikkaalta.


***

Pienijakoinen pöly ja pakokaasut aiheuttavat ilmansaasteita, jotka hyökkäävät ihosoluja vastaan ja tuhoavat niiden luonnollisen suojamekanismin. Tämä aiheuttaa ihovaurioita, kuivuutta, pigmenttivaurioita ja ihon ennenaikaista ikääntymistä.

Lavera Hydro Effect Serumin kevyt koostumus imeytyy nopeasti ja tekee ihosta huomattavasti pehmeämmän. Luonnollista hyaluronihappoa, luomu aloe veraa ja lkosteuttavia luomusakkarideja sisältävä vegaaninen koostumus kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja vähentää veden haihtumista ihosta.

Luonnollisia antioksidantteja ja luomulevää sisältävä koostumus toimii kolmella tavalla:

- Suojaa ihosoluja ympäristön negatiivisilta vaikutuksilta
- Taistelee vapaita radikaaleja vastaan
- Ehkäisee ihon ennenaikaista vanhenemista

INCI: Water (Aqua), Alcohol*, Glycerin, Aloe Barbadensis Leaf Juice*, Squalane, Isoamyl Laurate, Fragrance (Parfum)**, Lauroyl Lysine, Sodium PCA, Mangifera Indica (Mango) Fruit Extract*, Prunus Persica (Peach) Fruit Extract*, Marrubium Vulgare Extract, Fucus Serratus Extract*, Butyrospermum Parkii (Shea Butter)*, Tocopheryl Acetate, Tocopherol, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Glycine Soja (Soybean) Oil*, Dehydroxanthan Gum, Dodecane, Octyldodecanol, Sodium Hyaluronate, Biosaccharide Gum-1, Xylitylglucoside, Anhydroxylitol, Xylitol, Hydrogenated Lecithin, Glyceryl Stearate Citrate, Caprylic/Capric Triglyceride, Hydrogenated Palm Glycerides, Ascorbyl Palmitate, Glyceryl Caprylate, Brassica Campestris (Rapeseed) Sterols, Limonene**, Benzyl Salicylate**, Linalool**, Citral**, Geraniol**


TuoteteStaamo 2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti